Miksi harrastat seksiä?
Seksin harrastamiseen (yksin tai muiden kanssa) on yhtä monta syytä tai motivaatiota kuin meitä ihmisiäkin. Joku toteuttaa ja ilmentää omaa seksuaalisuuttaan seksin välityksellä, toinen pyrkii kokemaan läheisyyttä intiimiyden kautta, kolmas harrastaa seksiä pitääkseen yllä suhdesopua ja neljännelle seksi toimii pakokeinona tästä hetkestä. Motivaationa voi toimia esimerkiksi myös rentoutuminen, nukahtamisvaikeuksien ehkäisy, uteliaisuus, energian poltto, paineiden purkaminen, intohimo, seksuaalinen halu, nautinto, tunteiden ilmaiseminen fyysisesti, kehollinen vuorovaikutus, tyhjä kalenteri, fetisismi, tai tylsistyminen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, koska jokaisella on oma ainutlaatuinen suhde seksiin ja eri seksikerroilla voi olla erilaisia motiiveja. Joskus on kuitenkin hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä oma motivaatio seksin harrastamiseen (tai harrastamattomuuteen) on.
Motivaatio ja syyt seksin harrastamiseen ja siihen, millaista seksiä harrastaa milloinkin muuttuvat yksilöllisesti elämäntilanteiden mukaan. Yleisesti ottaen voidaan ajatella, että esimerkiksi sinkut, itselliset henkilöt ja suhteelliset harrastavat mahdollisesti jossain määrin eri tavoin seksiä, joten yhden henkilön seksielämä potentiaalisesti elää ja vaihtelee myös suhdetilanteesta riippuen. Oman seksuaalisuuden tunteminen ja tutkiminen elämäntilanteiden ja suhdekuvioiden muuttuessa on hyvä ja arvokas asia kenelle tahansa. Jos oman seksuaalisuuden ja sen ilmaisemisen kanssa on hyvä ja luonteva olo, on helpompi muokata seksielämästä omannäköinen myös muuttuvien tilanteiden myötä. Kumppani(e)n kanssa on helppo kommunikoida omista mieltymyksistä ja toiveista seksin suhteen, kun ensin tietää mikä itselle toimii seksin saralla ja mikä ei.
Monen kohdalla seksin harrastaminen muutttuu jollain tasolla suhdestatuksen muuttuessa sinkusta vakiintuneeseen ihmissuhteeseen (tai toisinpäin). Uuden kumppani(e)n kanssa lähdetäänkin ikäänkuin seksuaaliselle löytöretkelle; etsimään omaa ja kumppani(e)n tapaa nauttia yhdessä läheisyydestä ja seksistä. Yhteisten kokemusten kertyessä suhteen seksuaalinen käsikirjoitus kasvaa ja laajenee. Joissain tapauksissa käsikirjoitus alkaa ajanmyötä myös vakiintumaan tiettyyn kaavaan, missä piilee potentiaalisesti sekä hyviä, että huonoja puolia. Tätä käsikirjoitusta ohjaavat pitkälti uskomukset siitä, mistä itse nauttii ja mistä kumppani(t) nauttii seksin saralla. Nämä uskomukset ohjaavat seksuaalista toimintaa, mikä tottakai toimii silloin kun kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä, eikä kukaan koe, että jotain jää puuttumaan. Vakiintunut seksuaalinen käsikirjoitus suhteessa voi toimia, mutta joskus käy niin, että osapuolet eivät uskalla haastaa tätä käsikirjoitusta vaan jättävät kertomatta muuttuneista toiveistaan tai ajatuksistaan seksin suhteen ja kokevat turvallisemmaksi harrastaa seksiä tutun kaavan mukaisesti ns. automaattivaihteella. Tämän myötä motivaatio seksin harrastamiseen saattaa vähetä tai muuttua, mutta seksin harrastaminen silti jatkua saman kaavaan mukaan. Tämä yhtälö voi puolestaan johtaa syvempiin haasteisiin niin oman seksuaalisuuden, kuin suhdeseksin ja kommunikaationkin osalta.
Jos huomaa, että oma motivaatio seksin harrastamiseen yksin tai yhdessä muuttuu ja muutos tuntuu ongelmalliselta, on hyvä tarkastella sitä, mikä oma motivaatio seksin harrastamiseen yleisesti otten on ollut. Sen jälkeen on hyvä pohtia, miksi motivaation muuttuminen on ongelmallista ja mihin asioihin muutos varsinaisesti vaikuttaa. Millaisia uskomuksia itse liittää esimerkiksi seksuaalisuuteen, seksiin, omaan kehoon ja omaan seksuaaliseen ilmaisuun. Millaisesta seksistä on aiemmin nauttinut ja onko se muuttunut johonkin suuntaan. Ratkaisevaa on pohtia nimenomaan sitä, mitä uskomuksia omassa päässään liittää seksiin ja ovatko uskomukset tosia. On tärkeää pohtia myös sitä, miksi tilanne vaivaa ja miksi seksiä haluaisi harrastaa, motivaation puuttuessakin. Mikä motivoi harrastamaan seksiä esimerkiksi kumppani(e)n kanssa vakiintuneessa ihmissuhteessa; tuleeko paine seksin harrastamiseen omasta sisimmästä vai ulkoa päin. Ohjaako jokin uskomus omaa tapaa harrastaa seksiä vakiintuneessa suhteessa, ja jos niin mikä. Voiko kyseistä uskomusta käsitellä, haastaa, laajentaa, muokata, muuttaa, ja voiko siitä keskustella avoimesti myös kumppani(e)n kanssa. Mikä olisi oma ideaalitilanne seksielämän suhteen, millainen seksielämä lisää motivaatiota seksin harrastamiseen, millainen puolestaan vähentää sitä?
Motivaatio seksin harrastamiseen, samoin kuin seksuaalinen halu elää ja muuttuu tilanteesta riippuen, ja se on täysin luonnollista. Syitä motivaation muuttumisen takana voi olla monia - esimerkiksi arjen hektisyys, tylsistyminen, kehonkuvan muutos, fantasioiden ja mieltymysten muuttuminen, unen vähyys, stressi, tai ihmissuhteen arkipäiväistyminen. Ennen kuin näitä syitä lähtee tutkimaan sen tarkemmin, on kuitenkin hyvä kartoittaa, miksi ylipäätään haluaisi harrastaa tai olla harrastamatta seksiä. Jos paine seksin harrastamiseen liittyy esimerkiksi median kautta omaksuttuihin uskomuksiin liittyen "hyvään" seksielämään, tai siihen miten seksiä "tulisi harrastaa" tietynlaisessa ihmissuhteessa tai elämäntilanteessa, on hyvä haastaa näitä uskomuksia ja pohtia, ovatko ne itselle totta. Jos paine syntyy puhtaasta miellyttämisenhalusta kumppania kohtaan oman nautinnon hinnalla, on myös hyvä pysähtyä pohtimaan, mihin tämä tarve pohjautuu. Jokaisella osapuolella missä tahansa ihmissuhteessa on aina oikeus omaan seksuaalisuuteen ja seksuaaliseen ilmaisuun. Sen vuoksi seksielämän solmukohdista on hyvä keskustella myös yhdessä avoimesti, jotta kenenkään seksuaalisuus ei haavoitu tai tule loukatuksi - tahattomasti tai tahallisesti.
Kun omaa ja ihmissuhteen yhteistä seksuaalista käsikirjoitusta tuulettaa, uudistaa, tarkentaa ja päivittää aika ajoin, kirkastuu myös oma motivaatio seksin harrastamiseen tai harrastamattomuuteen yhä selkeämmin. Seksuaalinen nautinto ja itsetuntemus kasvavat sen myötä, mitä selkeämmin itse tunnistaa omat syyt ja motivaatiot seksin harrastamisen (tai harrastamattomuuden) taustalla.
Ps. Seksuaalineuvonta on myös oiva paikka keskustella omista motivaatioista seksin harrastamisen taustalla! Lämpimästi tervetuloa.
XOXO, Jemma
Psst! Lisää asiaa seksistä ja seksuaalisuudesta Instagramissa @positiiviseksi!